Home » Karavaanien 26. tapaaminen Lepaninassa, Kablin rannalla

Hyvä karavaaniystävä!

Kun linnut alkavat jo kerääntymään parviin, niin karavaaniystäville se tarkoittaa vain yhtä asiaa eli  syystreffit on tulossa. Tämänkertaiset, jo 26. treffit, pidetään 15.-18. syyskuuta 2022 Lepaninan alueella, ihmeellisen kauniilla Kablin rannalla Pärnumalla. Odotame noin 250 karavaaniperhettä Virosta ja kauempaa. Ota ystävät mukaan ja tule sinäkin!

Kauniissa merentuoksuisessa mäntymetsässä meitä odottaa hyvä pysäköintimahdollisuus ja runsas ohjelma. Toivomme, että tulee syksyinen intiaanikesä ja voimme ehkä lämpimässä kastaa varpaammekin veteen.

Lepanina on ainutlaatuisella arkkitehtuurilla pystytetty merenrantahotellikokonaisuus, joka on mitä parhain paikka, jossa voi nauttia samettisista syysilloista laineiden loiskeessa ja muista luonnonnähtävyyksistä. Meidän perjantai-iltainen pääesiintyjä, legendaarinen yhtye SINGER-VINGER aloitti toimintansa v. 1986 ja sen hittien saattamana on kasvanut monta sukupolvea. Lauantai-illalla juhlaohjelma jatkuu suuren RETRO VIDEODISKON kera. Viikonloppuna on mahdollisuus tutustua paikallisen rantakansan elämään kävellen Rannikun retkipolulla tai ajaen pyörällä pitkin romanttista rantatietä.

Ohjelma

Rentoutumiseen tarjotaan :

  • Saunoja (aromi- ja tavallinen sauna) ja paljut sisällä ja ulkona aivan merenrannassa suuren ulkoilma-altaan vieressä.
  • Hierontabussi ELAN (aikavaraus puh. +372 563 59313, hieronnan hinta 50 min. 35 €, 25 min. 20 € (maksu paikan päällä käteisellä) sekä Lepaninan hierontatupa (varaukset puh. +372 44 37 368 tai s-posti lepanina@lepanina.ee)

Vatsantäytteestä huolehtii:

  • Lepaninan pitsakeittiö
  • Paikallisten kalastajien tuoreet annit sekä purkissa että suoraan savu-uunista ja uunituore käsityöleipä jo torstai-illasta alkaen
  • Maistuvat Kablin leipomon leivonnaiset
    • perjantain ja lauantain aamiainen 7 €/henkilö/ruokalista nro 1
    • lauantain lounas  4 €/henkilö mausteinen jauhelihakeitto
    • sunnuntain aamiainen 7 €/henkilö/ruokalista nro 2

Muuta jännittävää tekemistä:

  • Perjantaina pyöräretki 20 km oppaan kanssa: Kosmonautika Puhkekeskus – Häädemeesten kyläraitti – museo (pääsylippu 3 €) – kirkko – Almpub (maukkaat ruoat, maksu käteisellä)
  • Lauantaina paikallisväestön käsityö- ja ruokamarkkinat
  • Lauantaina Eesti Karavan –yhdistyksen vaatteiden, muistoesineiden ja tarvikkeiden myyntiä
  • Lauantaina lastelle puuhailua
  • Lauantaina suuri arvonta 1 €/arpalippu, paljon voittoja ja suuret päävoitot!
  • lauaantaina patikointia Kablin mielenkiintoisimpiin paikkoihin oppaan kanssa

Osallistumismaksu 12.09. mennessä on 85 €/auto- tai vaunukunta, ei-jäsenille 95 €.   Maksuun sisältyy ajoneuvopaikka, treffiohjelma, saunojen, WC:iden ja suihkujen käyttö, kempsan tyhjennys ja vesitankkaus. Osallistumismaksu 12.09. jälkeen on 105 €.

Mikäli osallistuminen peruutetaan 12.09. mennessä, palautetaan osallistumismaksu kokonaisuudessaan. Mikäli peruutus tehdään 12.09. jälkeen tai jäädään tulematta, palautetaan    50 %. Osallistuminen rajoitetaan 250 auto- tai vaunukuntaan, paikat täytetään siinä järjestyksessä kun osallistumismaksu suoritetaan.

Sähköpaikkoja on rajoitetusti (20 € to-su). Mikäli sähköä tarvitaan teveydellisistä syistä on siitä ilmoitettava erikseen kirjoittamalla s-postiin info@eestikaravan.eu.

Paikalle voi tulla jo ennen torstaita ja poistua myös vasta sunnuntain jälkeen. Tästä maksetaan paikan päällä 20 €/vrk.

Ota mukaan perhe, ystävät ja hyvä mieli, tapamisiin Lepaninassa!

Lepanina kaart

Asukoht kaardil:

Registreerimine:

Osalejad:

Subcribe to my feed Like On Facebook Email to us

karavan-M&A

Info

MTÜ Klubi Eesti Karavan

Reg. nr 80008139

Swedbank
IBAN: EE562200221010206644

Kontaktid

 Helbe 7, 11616 Tallinn

Sergei Vahnitski +372 5015191 (ee, rus, eng)
Ivar Kalev +372 5011183 (ee, rus, fin, eng)
Liisi Laanemäe ‭+372 553 4309‬ (ee, eng)

Arhiiv